Tyttö kävelee koulusta kotiin. Hänellä on rankka päivä koulussa takana. Häntä on kiusattu,syrjitty ja hyljeksitty koko ala-asteen ajan. Kun tyttö astelee kotinsa pihaan, häntä on iloinen koira vastassa, joka on odottanut koko päivän emäntäänsä kotiin. Tyttö halaa koiraa, ja kertoo tälle, miten ei voisi elää ilman sitä, ja miten ei koskaan voisi luopua hänestä. Tyttö kuvailee aikaansa koulussa, ja haukkuu koiralle tytöt, jotka ovat häntä monta vuotta kiusanneet. Koira kallistaa päätään, ja kuuntelee vain hiljaa.
Tätä samaa rataa jatkuu vielä pitkään, joka päivä sama toistuu uudelleen. Aina tyttö on koulussa porukan ulkopuolella,aivan yksin. Eräänä iltana, tytön tullessa kotiin, on tytön isä kotipihalla vastassa. Hän kävelee tytön luo varovaisin askelin. Sanoo vain, että hyvästele koirasi, se lähtee nyt pois. Eihän tyttö sitä ymmärrä, vaan huutaa ja raivoaa, että ei, minun koiraani ette vie!! Tyttö päättää karata koiran kanssa, mutta ei ehdi, kohta koira viedään pois, ja laukaus kajahtaa.
Tuo tyttö olen minä, noin 7 vuotta sitten. Koirani kasper haudattiin ikuiseen lepoon kesällä. Hänen kaksivuotinen elämänsä päättyi liian lyhyeen. Myöhemmin olen ymmärtänyt, miksi. Koirani oli minulle ainut ystävä, mutta vihasi muita koiria, aina sen jälkeen kun hänen kimppuunsa hyökkäsi toinen koira. Joten hän tappoi ja raateli toisia koiria, ja se oli pakko lopettaa : ( .........
Kasperin muistolle !
kommentit